Ekspressiivisen taideterapian täydennyskoulutus 5.-6.3.

// TERVETULOA TÄYDENTÄMÄÄN OMAA TAIDETERAPEUTTISTA OSAAMISTA JA TAPAAMAAN KURSSITOVEREITA

Viikonlopun kurssi on tarkoitettu kahden vuoden Ekspressiivisen taideterapian ohjaajantutkinnon suorittaneille täydentäväksi koulutukseksi. Maaliskuun täydennyskoulutusjakso on kahden päivän kokonaisuus, työskentelemme lauantaina klo 10-17.30 ja sunnuntaina kello 9-15.

Kurssijakson aikana perehdymme taidetyöskentelyn myötä performanssiin taiteen lajina.
Teoriaosuudessa avaamme sekä performanssiin liittyvää teoriaa, mutta sivuamme myös traumaan
liittyvää teoriaa ja siinä ennen kaikkea ryhmäläisten traumaattisten kokemusten vaikutusta ryhmän
toimintaan. Taidetyöskentelyn aikana teemme performanssin, maalaamme ja kirjoitamme luovasti.

Kurssijakso on osa kolmen täydennyskoulutukurssijakson kokonaisuudesta, mutta sen voi käydä
myös itsellisenä kokonaisuutena.

Ajankohta

  • 5.-6.3.2022, lauantai kello 10.00 - 17.30 ja sunnuntai kello 9.00 - 15.00.

Sisältö

Lauantaipäivän aloitamme kuulumiskierroksella ja jatkamme siitä oman henkilökohtaisen
kysymyksen kanssa työskentelyyn taiteen keinoin. Taidetyöskentelyä pohjustamme performanssiin
taidekeinona liittyvällä teoriaosuudella, jossa aihetta tutkitaan luennon, esimerkein ja keskustelun
avulla. Lauantaipäivä etenee performanssin mutta myös maalaamisen parissa. Oman
henkilökohtaisen kysymyksen, johon työskentely perustuu opiskelija voi joko tuoda mukanaan tai
muodostaa vasta kurssijaksolla.

Sunnuntaina avaamme traumakäsitettä teorian pohjustamana ja keskustelun avulla.
Sunnuntaipäivän toiminta päättyy luovan kirjoittamisen harjoitukseen. Päivän lopuksi käymme
koostavan loppukeskustelun loppujakamisen yhteydessä.

Ennen kurssijaksoa voit lisäksi lähettää toiveita kurssijaksoa varten kouluttaja Suvi Laine-Karstenille: suvi.laka@gmail.com. Toiveet voivat olla teemoja, teoriaa, kysymyksiä ym. jotakin, mitä koet tarvitsevasi päästäksesi ohjaajan tiellä eteenpäin.

Kenelle

Kurssi on tarkoitettu kaikille kahden vuoden Ekspressiivisen taideterapian ohjaajantutkinnon suorittaneille täydentäväksi koulutukseksi.

Kouluttaja

Kouluttajana kurssilla toimii MA, taideterapeutti, sosionomi, työnohjaaja, kuvataiteilija Suvi Laine-Karsten

Majoitus

Opistolla on mahdollista majoittua kurssipäivien välissä edulliseen hintaan.

Hinta

  • Täydennyskoulutusviikonloppu maksaa 270 € / hlö
  • Kurssimaksu sisältää ammattitaitoisen opetuksen intensiivisessä ryhmässä ja kurssiruokailut Jaanan herkkupöydässä

Ilmoittautuminen

  • Ilmoittaudu kurssille viimeistään 18.02.2022.
  • Vahvistamme kurssin toteutumisen sinulle sähköpostiisi viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen
  • Kurssin laskutus tapahtuu ennen kurssin alkua
  • Pidätämme oikeuden kurssin peruuttamiseen vähäisen osanottajamäärän vuoksi sekä aikataulu- ja opetusmuodon (lähi/etä) ja muihin vastaaviin muutoksiin erityisissä poikkeustilanteissa.